10.5.1996

Kauhajoen käräjäoikeuden tuomio 5.7.1994

Käräjäoikeus, joka tuomitsi C:n muun ohella 16 väärennyksestä sillä perusteella, että C oli vuonna 1989 tai sen jälkeen Turussa tai muulla paikkakunnalla luovuttanut B:lle 16 epäaitoa väriliitutyötä taidemaalari A:n teoksina, vaikka tauluissa oli C:n tieten ollut väärennetty A:n signeeraus, lausui virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että B oli 2.6.1992 Nurmossa ilman hyväksyttävää syytä pitänyt hallussaan osaa edellä mainituista väärällä A:n signeerauksella varustetuista tauluista eli vääriä todistuskappaleita.

Perusteluissaan C:n osalta käräjäoikeus muun ohella lausui, että A oli kahdessa kysymyksessä olevia töitä koskevassa tarkastustilaisuudessa 1.8.1992 ja 17.6.1993 antanut täysin selkeän lausunnon siitä, etteivät työt olleet hänen maalaamiaan vaan epäaitoja.

Perusteluinaan B:n osalta käräjäoikeus lausui, että B oli esitutkinnassa kertonut 13 maalauksen osalta olleensa itse C:n mukana hakemassa osan niistä suoraan A:lta ja saaneensa osan myöhemmin C:ltä. Oikeudessa B:n avustaja oli kiistänyt B:n tienneen, että C olisi edes parannellut töitä. Sitä vastoin B oli tiennyt C:n noutaneen töitä A:lta. B oli ollut usein näillä matkoilla mukanakin. B:n oli ollut mahdotonta yksilöidä näitä töitä työ työltä. Lisäksi B:n avustaja katsoi, että B:llä taidekauppiaana oli ollut hyväksyttävä ja ymmärrettävä syy taulujen hallussapidolle.

Käräjäoikeus katsoi B:n kertomuksen olevan ristiriidassa A:n antaman epäaitouslausuman kanssa ja B:n siten olleen tietoisen siitä, että ainakin osa tuomiokohdassa tarkoitetuista maalauksista oli epäaitoja.

Sen vuoksi käräjäoikeus tuomitsi B:n rikoslain 33 luvun 4 §:n nojalla väärennysaineiston hallussapidosta 30 päiväsakkoon, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin vapaudenmenetystä vastaavat 2 päiväsakkoa. Lisäksi käräjäoikeus julisti B:ltä takavarikkoon otetut 19 taulua eli C:n B:lle luovuttamat 16 taulua ja kolme muuta taulua väärinä todistuskappaleina valtiolle menetetyiksi.

Vaasan hovioikeuden tuomio 29.6.1995

B valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Käräjäoikeuden perustelujen lisäksi hovioikeus totesi, että jutussa oli näytetty kaikkien C:n B:lle luovuttamien 16 taulun olevan väärennettyjä, mikä oli luettu C:n syyksi 16 väärennyksenä. B oli kertonut itse olleensa yhdessä C:n kanssa noutamassa osan näistä töistä A:lta. B:n kertomus oli ristiriidassa A:n epäaitouslausuman kanssa ainakin niiden taulujen osalta, jotka B oli kertonut olleensa itse noutamassa A:lta. Hovioikeus lausui pitävänsä A:n kertomusta uskottavana ja luotettavimpana näyttönä asiassa. Näin ollen B:n oli katsottava tienneen, että ainakin se osa näistä hänen C:ltä saamistaan töistä oli väärennetty, jonka hän väitti hakeneensa suoraan A:lta. Vaikka näiden töiden tarkkaa lukumäärää ei ollut voitukaan selvittää, B oli pitänyt hallussaan useita tauluja, jotka hän oli tiennyt väärennetyiksi.

B:n hallusta takavarikoidut taulut oli todettu väärennetyiksi ja vääriksi todistuskappaleiksi, joten ne tuli tällaisina julistaa valtiolle menetetyiksi.

Perustelut

B:n ensisijainen valitusperuste on se, että hänen hallustaan 2.6.1992 taidemaalari A:n töinä takavarikoituja (takavarikkopöytäkirjan 7090/PAK/41/92 kohdat 1.4 ja 4.7) 16 työtä ei ole näytetty väärennetyiksi.

Käräjäoikeudessa on taulujen aitoudesta kuultu todistajina kahta taidekauppaa harjoittanutta henkilöä ja A:n tytärtä. Toinen ensin mainituista on pitänyt hänelle esitettyjä töitä aitoina. Toinen puolestaan on pitänyt syytteessä tarkoitetuista töistä kolmentoista aitoutta varmana ja kolmen epävarmana. Lisäksi todistaja on kertonut töiden tunnistamisen olevan erityisen vaikeaa. A:n tytär on kertonut, ettei hän ollut nähnyt A:n piirroksia siinä määrin kuin tämän öljyväritöitä, joten piirrosten tunnistaminen oli hänelle vaikeampaa. Hän oli tutustunut 20 - 30 isänsä piirrokseen Ukkokodissa. Tällä kokemuksella hän on todistajana arvioinut, että takavarikkopöytäkirjan kohdassa 1.4 tarkoitetuista 13 työstä kahdeksan oli epäaitoa ja kaksi aitoa. Kolmen työn osalta todistaja on ollut epävarma.

Taiteilija A, tuolloin 86 vuoden ikäinen, on asianomistajana esitutkinnassa perehdyttyään kahdessa eri tilaisuudessa huolellisesti hänelle esitettyihin töihin antanut kummassakin lausunnon, jonka mukaan syytteessä tarkoitetuista töistä yksikään ei ollut aito.

Alemmat oikeudet ovat antaneet töiden aitouden osalta ratkaisevan merkityksen A:n antamille lausunnoille.

Todistajien arviot töiden aitoudesta poikkeavat toisistaan ja A:n asianomistajana esitutkinnassa antamista lausunnoista. Tämä samoin kuin se, että myös A on ollut epävarma eräiden hänelle esitettyjen töiden aitoudesta, joista nyt ei ole kysymys, vahvistaa sitä todistajien kertomuksistakin ilmenevää käsitystä, että A:n töiden aitouden arvioiminen erityisesti viimeisten vuosien osalta on vaikeaa. A:n tytär, joka oli ollut läsnä kummassakin tilaisuudessa, on todistajana kertonut A:n päätyneen piirrosten osalta yllättävän nopeasti tulokseen ja tällöin käyttäneen arviointiperusteina muun muassa väriä ja paperia.

Taiteilijan itsensä antamaa lausuntoa töidensä aitoudesta voidaan yleensä pitää näyttöarvoltaan parempana selvityksenä kuin sivullisten arvioita. Tässä tapauksessa A:n lausumalle ei kuitenkaan voida antaa näyttönä ratkaisevaa merkitystä, paitsi hänen korkean ikänsä ja töiden aitouden vaikean arvioitavuuden johdosta, erityisesti siksi, että A:ta ei ole henkilökohtaisesti kuultu alioikeudessa eikä ole voitu hänen kuolemansa johdosta kuulla myöskään hovioikeudessa ja että B:llä ei esitutkinnassakaan ole ollut tilaisuutta esittää A:lle piirrosten aitoutta koskevia kysymyksiä. A:n tytär on todistajana kuultuna tosin kertonut siitä, miten A oli töiden aitoutta arvioinut, mutta hänellä ei ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia kuin A:lla itsellään vastata yksittäisten töiden tunnistamista koskeviin kysymyksiin.

Esitettyyn viitaten Korkein oikeus katsoo, ettei B:hen kohdistetussa syytteessä tarkoitettuja tauluja ole miltään osin voitu osoittaa epäaidoiksi. Tätä arviota ei muuta se, että B:n kanssasyytetty, joka on tuomittu väärennyksistä myös mainittujen taulujen osalta, on tyytynyt hovioikeuden tuomioon. Syyte B:tä vastaan on siten hylättävä ja menettämisseuraamus hänen osaltaan kumottava.

B ei ole ollut syytteessä häneltä niin ikään 2.6.1992 takavarikoitujen (takavarikkopöytäkirja 7090/PAK/41/92 numerot 4.4 - 4.6) kolmen taulun osalta. Menettämisseuraamus on siten myös tältä osin kumottava. Näin ollen kaikki B:ltä takavarikkoon tämän asian yhteydessä otetut taulut on hänelle palautettava.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioita muutetaan siten, että B:hen kohdistettu syyte väärennysaineiston hallussapidosta 2.6.1992 (tuomiolauselman kohta 56) hylätään ja B vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta sekä menettämästä valtiolle häneltä takavarikoituja tauluja (takavarikkopöytäkirja 7090/PAK/41/92 kohdat 1.4 ja 4.4. - 4.7, KRP/Vaasa). Taulut määrätään palautettaviksi B:lle.

Muilta osin asia ei ole ollut Korkeimman oikeuden tutkittavana.